Kuraattori ja opiskelupsykologi
KURAATTORI JA OPISKELUPSYKOLOGI -PALVELUT ON TARKOITETTU KASVATUS- JA OHJAUSALAN PERUSTUTKINTOA SUORITTAVILLE OPISKELIJOILLE
Psykologi- ja kuraattoripalvelut
Psykologien ja kuraattorien työn tavoitteena on tukea opiskelijoiden hyvinvointia yhteistyössä oppilaitoksen henkilökunnan kanssa. Opiskelija voi keskustella kuraattorin tai psykologin kanssa luottamuksellisesti ja maksuttomasti opiskeluun ja omaan elämäntilanteeseen liittyvistä asioista.
Kuraattorin ja psykologin luokse voi hakeutua myös esim. vanhemman, opiskeluterveydenhoitajan, opettajan tai opinto-ohjaajan välityksellä.
Kuraattorit ja psykologit osallistuvat henkilökohtaisen vastaanoton lisäksi erilaisiin opiskelijakohtaisiin sekä oppilaitoksen yhteisöllisiin palavereihin sekä tarvittaessa muihin opiskelijahuollon asiantuntemusta tarvitseviin asiakastilanteisiin.
Opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluista säädetään oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa (1287/2013). Yksilötapaamisista kertyvät asiakastiedot kirjataan kuraattorin asiakaskertomukseen tai psykologin potilaskertomukseen.
Psykologit ja kuraattorit työskentelevät Kuopion kaupungin Kasvun ja oppimisen tuen yksikössä.
Psykologipalvelut
Psykologin työn tavoitteena on tukea opiskelijoiden psyykkistä hyvinvointia. Psykologiin voi ottaa yhteyttä esimerkiksi opiskeluun liittyvän stressin, oppimisen pulmien, masennuksen, ahdistuneisuuden tai yleisen pahan olon tunteiden, ihmissuhteisiin liittyvien huolien ja erilaisten kriisitilanteiden vuoksi. Tarpeen mukaan opiskelija ohjataan jatkotutkimuksiin tai – hoitoon tai muihin palveluihin.
Psykologille voi varata aikaa puhelimitse tai henkilökohtaisesti asioimalla. Vastaanotto tapahtuu sopimuksen mukaan oppilaitoksella tai kouluvirastolla.
Psykologityössä muutoksia Pohjois-Savon opistolla
Psykologi Noora-Maria Ahl siirtyy toisiin tehtäviin 1.5. alkaen. Psykologille ei ole enää varattavissa uusia aikoja keväällä 2023.
Yhteydenotot opiskeluhuollon asioissa suoraan kuraattori Hanna Ahoselle. Ahonen kartoittaa palveluiden tarvetta ja ohjaa tarpeen mukaan toiselle opiskeluhuollon psykologille.
Kuraattoripalvelut
Kuraattori vastaa oppilaitoksen sosiaalityön palveluista. Hän ohjaa ja auttaa opiskelijaa erilaisissa elämäntilanteissa, kuten itsenäistymiseen, ihmissuhteisiin, asumiseen, toimeentuloon, mielenterveyteen, päihteisiin, arjenhallintaan, opiskelukuntoon ja opiskeluvalmiuksiin liittyvissä asioissa. Kuraattori tiedottaa opiskelijoita käytettävissä olevista palveluista sekä tarvittaessa ohjaa opiskelijoita erilaisten palveluiden piiriin.
Kuraattorille voi varata ajan soittamalla, tekstiviestillä, wilman tai sähköpostin kautta. Tapaamispaikka sovitaan yhdessä opiskelijan kanssa. Tapaaminen voi olla oppilaitoksella tai Savilahdessa (U-rakennus).
Kuraattori Hanna Ahonen, puh 044 718 4084, hanna.ahonen1@pshyvinvointialue.fi
Ota rohkeasti yhteyttä!