Pohjois-Savon opisto 125 vuotta

Pohjois-Savon opisto perustettiin vuonna 1895
Kansanopistoaatteen nousun myötä myös Pohjois-Savossa herättiin ajatukseen perustaa oma kansanopisto, joka antaisi maaseudun nuorille mahdollisuuden hankkia sivistystä. Kansanopistoasiaa ajamaan perustettiin vuonna 1894 Pohjois-Savon kansanopistoseura ry. Rahankeräysten ja lahjoitusten avulla Pohjois-Savon opisto aloitti toimintansa vuonna 1895 Maaningalla. Vuonna 1900 opisto siirtyi uusiin tiloihin Kuopion Hiltulanlahteen. Tällä samalla paikalla, Koivumäellä, opisto on tänäkin päivänä. Vanhoista rakennuksista jäljellä on kuitenkin enää pitkä riviaitta.
Opiston alkuvuosina kansanopisto-opetus keskittyi käytännön taitojen kehittämiseen. Käsityöt, kotitalous ja karjanhoito olivat keskeiset opiskelualat. Niiden lisäksi opiskeltiin toki yleissivistäviä aineita, kirjoitusta, laskentoa, historiaa, maantietoa ja luonnontietoa.
Vuosikymmenten saatossa opiston tehtävänkuva on muuttunut. Yleissivistävien aineiden opetus on jäänyt vähemmälle. Muiden kansanopistojen tapaan Pohjois-Savon opistossa voi edelleen opiskella vuoden mittaisilla linjoilla tai lyhyemmillä linjoilla erilaisia tietoja ja taitoja. Vapaan sivistystyön lisäksi opistossa voi opiskella Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnossa kommunikaation ja viittomakielen ohjaajaksi sekä syksystä 2020 alkaen pätevöityä perhepäivähoitajasta varhaiskasvatuksen lastenhoitajaksi. Lisäksi opistossa voi hankkia tai täydentää peruskoulutaitoja ja saada peruskoulun päättötodistuksen Aikuisten perusopetuksessa.
Pohjois-Savon opisto tarjoaa myös eri rahoituslähteiden (erityisesti OKM ja OpH) turvin ja avustuksella erilaisia työelämään ja/tai jatko-opintoihin suuntaavia opintokokonaisuuksia. Verkostojen, sidosryhmien ja koulutuksenjärjestäjäkumppaneiden kanssa yhteistyössä toteutettujen hankkeiden osuus toiminnasta on vuosi vuodelta merkittävämpi. Pohjois-Savon opisto rakentaa tulevaisuuden imagoaan ja toimintaansa kunnioittamalla historiallisia juuriaan ja etsien samalla aktiivisesti uusia toimintamahdollisuuksia.
Opiskelu ei ole koskaan mennyt hukkaan
Pohjois-Savon opistossa on 125 vuoden aikana opiskellut tuhansia nuoria ja aikuisia. Opistovuosista on kerrottu lukemattomia tarinoita. Opiskelu Pohjois-Savon opistossa on ollut avaamassa väyliä moniin erilaisiin tehtäviin ja opintoihin.

Pohjois-Savon opisto ja kansanopistoseura ovat juhlistaneet merkkivuosiaan säännöllisin väliajoin. Viimeisimpänä 14.2.2020 Pohjois-Savon kansanopistoseura ry ja Pohjois-Savon opisto juhlistivat 125-vuotista historiaansa järjestämällä juhlaseminaarin kutsuvieraille sekä omalle henkilöstölle ja opiskelijoille. Ohjelmassa oli mm. opiskelijoiden esityksiä, henkilöstön muistamisia, musiikkia ja taidenäyttely sekä kahvitilaisuus. Juhlapuheita pitivät Suomen Kansanopistoyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Tytti Pantsar, Kuopion kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Markku Rossi ja Pohjois-Savon kansanopistoseura ry:n hallituksen puheenjohtaja Irja Sokka. Dosentti Arto.O.Salonen piti puhuttelevan juhlaseminaariluennon ”Sivistys nostaa ihmisen täyteen mittaan”.
Pohjois-Savon opistoa muistettiin myös ystävällisesti opiskelijoiden opintomatkoihin tarkoitetuilla lahjoituksilla. Juhlassa nousi esille kansanopistojen merkitys koulutuskentässä ja tilaisuus nostatti jälleen kansanopistohenkeä.
