Tutustu opistoon

Pohjois-Savon opisto on Kuopion keskustan etelälaidalla sijaitseva vireä ja nykyaikainen kansanopisto, joka tarjoaa yleissivistävää ja ammatillista koulutusta sekä aikuisten perusopetusta. 

Kansanopistolinjoilla voit opiskella digitaidetta , sisustussuunnittelua ja eläintenkoulutusta. Lisäksi tarjonnassamme on myös lyhytkursseja, joko viikonloppuisin tai muinakin aikoina.

Opisto

Viittomakieli on talomme erityinen vahvuus.  Ammattiin valmistavaa koulutusta Pohjois-Savon opistossa on viittomakielisen ohjauksen perustutkinto (180 osp). Lisäksi HUMAK kouluttaa opistollamme myös viittomakielen tulkkeja sekä yhteisöpedagogeja.

Aikuisten perusopetuksessa opiskellaan peruskoulun oppimäärä, joko kokonaan alusta alkaen tai taitoja ja tietoja täydentäen.



Pohjois-Savon opistolla on oma opiskelija-asuntola, jossa voi asua opiskelun ajan.

Opistolla on myös hyvät tilat erilaisten tilaisuuksien - kokousten, koulutusten ja perhejuhlien  järjestämiseen.


Näkymä6


Opiston omistaa Pohjois-Savon Kansanopistoseura ry, jonka hallituksen puheenjohtajana  toimii kehittämispäällikkö, TtM Irja Sokka. Hallituksen sihteerinä ja esittelijänä toimii rehtori Eevi Kurtti. Kansanopistoseuran hallitus on samalla opiston johtokunta.

AjankohtaistA

UUSI MONIMUOTOKOULUTUS!

PERHEPÄIVÄHOITAJASTA VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJAKSI?

VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN TOIMINNAN TOTEUTTAMINEN, 30 OSP

Koulutus ja tutkinnon osan suorittaminen antavat perhepäivähoitajan ammattitutkinnon suorittaneille kelpoisuuden päiväkotityöhön ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtäviin
(Valtioneuvoston asetus varhaiskasvatuksesta 753/2018, 4 §).

Uusi koulutus alkaa maanantaina 14.9.2020 Pohjois-Savon opistolla Kuopion Hiltulanlahdessa.
Hae nyt monimuotokoulutukseen, joka kestää noin puoli vuotta ja koostuu seitsemästä lähiopetuspäivästä, etä-ja verkko-opetuksesta sekä työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta. Tarkemmat tiedot koulutuksesta Varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan toteuttaminen 30 osp

Koulutus on mahdollista suorittaa työpaikalla tapahtuvaa koulutusjaksoa lukuun ottamatta perhepäivähoitajan tai muun työn ohessa.
Voit suorittaa koulutuksen oppisopimuskoulutuksena, koulutussopimuksella tai työn ohessa. Koulutus on maksuton.

Hae koulutukseen

Lisätietoja: helmi.koukka@psko.fi, 040 1460212
Pohjois-Savon opisto, Kansanopistotie 32, 70800 Kuopio


AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN OPETTAJA

Haemme opettajaa aikuisten perusopetukseen määräaikaiseen työsuhteeseen 1.8.2020-31.7.2021

Tulet olemaan osa innostunutta maahanmuuttajaopetuksen tiimiämme ja opetat matemaattis-luonnontieteellisten oppiaineiden lisäksi joustavasti oman kiinnostuksesi ja osaamisesi mukaan myös muita perusopetuksen oppiaineita aikuisten perusopetuksessa opiskeleville maahanmuuttajille. Olet osana tiimiä vastuussa aikuisten perusopetuksen toteuttamisesta ja kehittämisestä. Opetusta voi olla myös ammatillisessa koulutuksessa matemaattis-luonnontieteellisen osaamisen tutkinnon osassa.

Edellytämme sinulta opettajan kelpoisuutta asetuksen 986/1998 ja 1150/2017 mukaisesti. Katsomme eduksi monipuolisen opetus- ja ohjauskokemuksen, kokemuksen S2–opetuksesta ja/tai erityisopetuksesta sekä hyvät verkkopedagogiset taidot.

Tehtävässä on 3 kuukauden koeaika. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävässä sovelletaan työehtosopimuksen mukaista kokonaistyöaikaa. Tehtävä on määräaikainen.

Pohjois-Savon Opisto on sitoutumaton kansanopisto Kuopion Hiltulanlahdessa. Järjestämme kasvatus- ja ohjausalan ammatillista koulutusta, aikuisten perusopetusta ja vapaan sivistystyön koulutuksia. Opistollamme toimii myös Humanistisen ammattikorkeakoulun Kuopion kampus.

Tehtävään valitun tulee esittää lain 504/2002 tarkoittama rikosrekisteriote.

Hakemukset voi lähettää sähköpostitse jaana.kuukasjarvi@psko.fi


KORONATIEDOTE 2.4.2020 Pohjois-Savon opisto! linkki tiedotteeseen

KORONATIEDOTE 31.3.2020 Pohjois-Savon opisto! linkki tiedotteeseen

Opiskelijoille ja huoltajille lähetetty 9.3.2020 tiedote ja ohjeistus Korona virusepidemiaan varautumisesta linkki tiedotteeseen


Pohjois-savon opisto - kansanopisto kuopiossa

Pohjois-Savon opisto toivottaa Sinut lämpimästi tervetulleeksi opiskelemaan.

Opiston kansanopistolinjat tarjoavat eri-ikäisille mahdollisuuden oppia ja opiskella erilaisia taitoja digitaiteessa, eläintenkouluttamisessa ja sisustussuunnittelussa. Opistollamme järjestetään lyhytkursseja, jotka täydentävät vapaan sivistystyön koulutustarjontaa Kuopion seudulla.

Pohjois-Savon opisto on myös ammatillinen oppilaitos. Me koulutamme koko Itä-Suomen alueelle viittomakielisen ohjauksen ammattilaisia.

Meillä voit opiskella myös aikuisten perusopetuksen oppimäärän.

Lisäksi opistomme on Humanistisen ammattikorkeakoulun Kuopion kampus. Humak kouluttaa täällä sekä tulkkeja että yhteisöpedagogeja